Roskasta aarteeksi, eli dyykkauslöytö
Jokunen tovi sitten oli roskakatokseemme ilmestynyt jokunen huonekalu, joista nappasin meille tämän söpön penkin. Penkkiä ajattelin alunperin parvekkeelle, mutta koska parvekkeella ei tule koskaan...
View ArticleHyvästi, prinsessalinnasänky
Joku ehkä vielä muistaa "The koti" postauksen, jossa esittelin kotiamme. Postaukseen liitin mm. tämän alla olevan kuvan, joka ei ole ehkä sieltä edustavimmasta päästä, mutta kun tuolta se huone juuri...
View ArticleEnsimmäinen joululahja hankittu
Jouluun on toki tovi jos toinenkin vielä aikaa, eikä suunnitelmiini lähtökohtaisesti kuulu vielä joululahjojen ostaminen, mutta tätä yhtä pientä ostosta en vaan voinut vastustaa. Kahdella...
View ArticleMaailman söpöimmät kumpparit
Lukijan pyynnöstä tein blogiini pienen muutoksen, joka sitten lopulta paisuikin hieman suuremmaksi :DEsitetty toive oli se, että lisäisin teksteihini jatkossa tunnisteita, joiden avulla eri asioista...
View ArticleMBM: Vaunuverho ja muuta pientä
Silloin kun viimeksi tulin äidiksi, kuomun eteen, lasta suojaamaan laitettiin harso. Mutta ei enää. Nykyään on käytössä vaunuverhot. Ja jos muillakin on sellainen, niin pitää kyllä sitten olla...
View ArticleToppaa, kesävaatetta ja uusi lamppu
Tovi sitten kävin kaikki vauvanvaatteet läpi. Kartoitin hieman sitä, että mitä meiltä vielä puuttuu ja mitä löytyy jo riittävästi. Ulkovaatteiden osalta oli vajausta, jota sitten koitin lähteä...
View ArticleNäin tuunaat farkut pidemmiksi
Huomasimme tuossa viikko sitten, että esikoisen kaikki farkut olivat jääneet kesän aikana lahkeista liian lyhkäsiksi. Vyötäröltä ne olivat edelleen sopivat, joten siitä sain idean kokeilla farkkujen...
View ArticleNiin siis milloin se vauva syntyykään?
Tulipa tuossa mieleen sellainen, että olen ostanut pikkumiehelle jo useamman puvun talven viimoihin. Mutta tämä vauvahan ei siis ole syntymässä talvella, vaan loppukesästä...tai viimeistään...
View ArticleTuttiremmejä ja nappipampuloita
Olen huomannut, että usein joskus käy niin, että innostun jostakin asiasta ja saatan sen alkuun...mutta sitten se jääkin unholaan. Kunnes sitten innostun siitä taas jokin päivä uudelleen ja pääsen...
View ArticleNäin tehdään maailman helpoin paita
Ensin ostetaan kangas (valitsin tällaisen pitsityyppisen), sen jälkeen leikataan siitä etukappale ja takakappale ja lopulta paidalle näytetään vähän saumuria ja ompelukonetta. Pelkällä...
View ArticleMBM: Söpö setti pikkumiehelle ja äidille liivinsuojuksia
Oih ja voih, miten söpö tämä kangas onkaan ja miten pieniä ja sieviä vaatteita siitä sai tehtyä <3Muistaakseni tilasin kangasta aikoinaan 50 cm ja se riitti melkein koko settiin. Vain bodyn toiseen...
View ArticleMBM: Vauvalle virkattu peitto
En osaa kutoa, neuloa, enkä juuri virkatakkaan. Mutta jos riittävästi jotakin haluan, niin tapanani on hakata päätä niin monta kertaa seinään, että siitä läpi lopulta pääsen ja saan haluamani. Ja niin...
View ArticleJos pienille, niin kyllä sitten isollekin
Ilmat viilenevät, tai ainakin vetistyvät, joten oli aika kurkata myös esikoisen kumpparitilanne. Viime vuonna ostetut kumpparit olivat jääneet liian pieniksi, joten hankintalistalle kirjattiin uudet...
View ArticlePinnasängyn tuunaus
Tämä oli ehkä elämäni hankalin tuunaus, mutta nyt se on (onneksi) valmis. Ei tämä muutoin olisi hankalaa ollut, mutta kun sää ei ollut kovinkaan suosiollinen, jonka vuoksi projekti pitkittyi...
View ArticleSiiri ja Myyry Majapuulta, sekä kirppistelyä
Söpöjä kankaita on netti pullollaan, mutta sellaisia ihan supersöpöjä ei ihan joka päivä löydy. Mutta tässä sellainen nyt on. Supersöpö Siiri ja Myyry-kangas Majapuulta hankittuna.Törmäsin tähän...
View ArticleSilityslaudan tuunaus
Olen jo jonkin aikaa pohtinut uuden silityslaudan hankintaa, koska silityslautani pinta on mennyt rikki, ja sen vuoksi silitysrauta välillä "tökkää" ikävästi laudan pinnan repaleisiin kohtiin, repien...
View ArticleTuunatut legginssit (reijän paikkaus)
Vaikka monasti suunnittelen ja pohdin sitä, miten voisin peittää lastenvaatteisiin ilmestyneet pienet tahrat nappien, tai pienten kangaspaikkojen avulla, niin melko harvoin (oikeasti en koskaan) niin...
View ArticleJokaiselle jotakin
Tänään poikkesin useammallakin kirppiksellä, mutta kovinkaan suurta määrää löytöjä en tehnyt. Mutta jotakin pientä kuitenkin löysin jokaiselle lapselle. Ciraf velourtakki 62 cm 2€Katarina OY housut 70...
View ArticlePaljon on taas tullut tohkattua
...mutta oikein mitään en tahdo saada valmiiksi. On taas mennyt vähän poukkoiluksi tämä puuhastelu. Mutta eiköhän nämä kaikki puuhastelut tästä jollakin aikataululla valmistu. Jos ei tänään, niin ehkä...
View ArticleArjen helpotusta pyykkihuoltoon
Pari viikkoa sitten pyykinpesukoneemme hajosi ja ostimme tilalle uuden. Vanha kone veti sisäänsä pyykkiä 6 kg kerrallaan ja ajoittain tuntui siltä, että isommallekin koneelle olisi käyttöä, joten...
View Article